Uskon sokaisema

 A.

    Luin Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittaman kirjan Purppuran punainen hibiskus. Kirjan on julkaissut Otava (2010). Kirja kuvaa teini-ikäisen tytön Kambilin elämää ristiriitojen repimässä Nigeriassa. Kirjassa kuvataan vallankäyttöä monelta eri tasolta. Perheessä on pääosin perheen sisäistä väkivaltaa, mutta teoksessa kuvataan myös poliittista ja uskonnollista vallan käyttöä.
      Kirjan päähenkilö ja kertoja on 15-vuotias Kambili, joka elää täysin alistettuna isänsä Eugenen käskyvallan alla, kuten muukin perhe. Eugene on paikallisen Standard-lehden toimittaja ja hurskas ja arvostettu katolilainen. Uskonto on korkein vallitseva voima perheessä ja se hallitsee koko perheen elämää. Eugene käyttää valtaansa säästelemättä koko perheeseen. Väkivallan käyttö ei kohdistu pelkästään naisiin, vaan pyös perheen esikoispoikaan Jajaan. Hän valvoo, että lapset käyvät kirkossa säännöllisesti, eikä isälle riitä se, että lapset ovat hyviä koulussa, vaan heidän täytyy olla parhaita. Kerran, kun Kambili ei ollut luokkansa priimus, vaan toiseksi paras, isä rankaisi häntä kaatamalla tulikuumaa vettä hänen jalkaterilleen. Isä on laatinut lapsilleen lukujärjestykset, joita täytyy noudattaa täsmällisesti. Lapset eivät saa myöskään tavata isoisäänsä Papa-Nnukwuta, kuin todella harvoin 15 minuuttia kerrallaan, sillä isoisä ei ole katolilainen. Kambili ja Jaja eivät saaneet edes osallistua "pakana" isoisänsä hautajaisiin, vaikka Eugene suostui kustantamaan ne.
      Perheen äiti on myöskin Eugenen vallan alla. Kirjassa viitataan usein äidin mustelmiin ja arpiin. Perhe on hyvin varakas, ja auttaa paljon muita samassa yhteisössä eläviä. Tämän takia muut pitävät Eugenea hyvänä ihmisenä, eivätkä tajua perheen sisäisiä ongelmia.
    Kambili on erittäin hiljainen ja alistettu, mutta hän ei itse ajattele sitä. Hänestä hänen isänsä kasvatusmenetelmät tuntuvat normaaleille. 15-vuotiaalla Kambililla ei ole muuta elämää, kuin usko ja opiskelu. Kun hän matkustaa veljensä Jajan kanssa tätinsä Ifenoman ja serkkujensa luo toiseen kaupunkiin, hänen käsityksensä omasta elämästään alkaa muuttua. Aluksi hän tuntee pelkoa ja huonoa omatuntoa siitä, että täti otti lukujärjestykset pois vierailun ajaksi, mutta kun he saavat kiinni vapaammasta, toisenlaisesta elämästä, isän ote lapsista alkaa irrota.
     Kun isä rangaistukseksi pahoinpitelee Kambilin potkimalla hänet lähes henkihieveriin, lapsille koittaa uusi matka Nsukkalaan Kambilin parannuttua. Elämä Nsukkalassa on köyhää, bensaa on käytettävissä rajallinen määrä, sairaalan henkilökunta lakkoilee, säästetään kaasussa ja valoissa. Myös yliopistolla, jossa Ifenoma opettaa, tehdään merkittäviä säästöjä ja se aiheutta opiskelijoiden mielenosoituksia.
    Poliittinen vallankäyttö kohdistuu myös Standard-lehteen, joka kirjoittaa maansa asioista rohkeasti. Toimituksen väkeä siepataan ja murhataan.
    Mielenkiintoista Eugenen vallankäytössä on se, että hän rakastaa perhettään Jumalan jälkeen toiseksi eniten koko maailmassa, mutta hän silti kohtelee heitä niin huonosti ja ala-arvoisesti. Ehkä juuri usko on kirjassa se korkein voima, ja saa ääriuskovaisen käyttäytymään tuolla tavalla. Se ikäänkuin oikeuttaa käyttämään väkivaltaa vallan välineenä.